Siirry suoraan sisältöön
Palatsiteatteri » Teatteriblogi » Teatteriravintolat

Teatteriravintolat

Teatteriesitys voi tulla myös ravintolaan.

Suomi on teatteriravintoloiden luvattu maa. Vaikka maa on suhteellisen pieni, teatteriravintolat ovat silti vallanneet maan laidalta toiselle. Mutta mikä on mukavampaa kuin voi viihtyä ja viettää aikaa ystävien seurassa ja samalla nauttia hyvästä ruoasta sekä erinomaisesta kulttuuriesityksestä. Mutta miten on mahdollista, että näinkin pieni maa kykenee tarjoilemaan teatteriravintolan kaltaisia, mielenkiintoisia paikkoja meille kulttuurinnälkäisille katsojille niinkin paljon? Sitä onkin hyvä pohtia vähän tarkemmin.

Teatteriravintolat ympäri Suomen

Teatterin ravintola ja teatteriravintola ovat kaksi eri asiaa. Teatterin yhteydessä oleva ravintola tarjoilee pientä purtavaa ja juotavaa näytösten väliajalla, mutta teatteriravintolan tiloissa voi nauttia hyvästä ruoasta samalla kuin kuuntelee ja katselee esitystä. Varmasti tunnetuin teatteriravintola on ollut Helsingissä Ravintola Kom, mutta siellä ei enää tarjoilla kuin ruokaa, joten teatterinautinto on etsittävä muualta.

Teatteriravintola Ilo Mikkelissä tarjoilee melkoisen maukkaan kattauksen sekä ruokalistansa että esitystensä puolesta. Tarjonta onkin lähes henkeä salpaavaa ja sinne voi mennä useamman upean esityksen katsomaan. Esitysten lisäksi tiloissa voi pitää yksityistilaisuuksia sekä tarjolla on myös monenlaista koulutusta kuten vuorovaikutuskoulutuksia tai esiintymisvalmennuksia. Ruokatarjonta eli dinner sisältää alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan. Joten tarjolla on viihdettä vatsalle että kulttuurin nälkään.

Teatterin ravintola auttaa rentoutumaan

Teatteriravintolat ovat hyviä vaihtoehtoja silloin, kun haluaa viihtyä nautittavan esityksen seurassa, mutta samalla voi kaikessa rauhassa nauttia hyvästä ruoasta. Syödessään voi hyvin viihtyä esimerkiksi hyvän komiikan tai monologin syövereissä. Niiden seuraaminen on helppoa. Ravintolat pyrkivät tekemään näistä illoista viihtyisiä. Helsingissä on jo vuosia toiminut Käpylän ytimessä ravintola Nyyrikki. Herkullisten illallisten lisäksi tarjolla on tasokasta ravintolateatteria. Tämä onkin lähes legenda helsinkiläisessä teatterimaailmassa.

Teatteriravintolat ovat mielenkiintoinen tapa kokeilla uutta sekä tuoda ideoita muista maista. Teatteriravintolathan ovat lähtöisin jostakin kauempaa ja niitä on suosittu ainakin ulkomailla monessa paikassa. Kolmen ruokalajin illallisen sekä esityksen yhdistäminen ei ole helppoa, koska esitys ei saa häiriintyä ruokailijoista ja siihen pitää pystyä kiinnittämään huomionsa illallisesta huolimatta.

Rentoa esitystä ja nautinnollista illallista

Teatterin ja illallisen yhdistäminen sopii hyvin henkilölle, joka on omalla tavallaan kulinaristi, mutta myös nauttii teatteritaiteesta. Näiden kahden elämyksen yhdistäminen kieltämättä saattaa tuntua hiukan hankalalta. Tosin näyttelijät tuntuvat sopeutuvan tilanteeseen kuin tilanteeseen, joten varmasti siihen pystyy myös kulinaristi. Kun tällainen silmiä ja vatsaa hivelevä tilaisuus on ohi, voi kellahtaa kotona sohvalle ja tutkailla hetken, miltä näyttää suomikasino.com ja sen tarjoama kolikkopelivalikoima. Löytyykö sieltä kuinka taiteellisia ja mielenkiintoisia pelejä?

Teatteriravintolat Ahvenanmaalla on mielenkiintoinen kokemus ja sellaisen voi järjestää itselleen esimerkiksi loman kunniaksi. Laivamatka on jo nautinto eikä toisaalta liian pitkä, kun siirtyy Manner-Suomesta Ahvenanmaalle. Teatteria onkin paljon tarjolla, joskin esitykset ovat paljolti harrastajateattereiden esitysten varassa. Maarianhaminassahan ei ole lainkaan kaupunginteatteria.

Teatteriravintolat ja eri vaihtoehdot

Teatteriravintolat antavat teatterista täysin erilaisen vaihtoehdon. Musikaalit ovat rakenteeltaan yleensä sen verran isompia, että niitä ei välttämättä saada sopimaan teatteriravintolan näyttämölle. Jotakin musiikkiin liittyviä esityksiä on kuitenkin nähty myös teatterinäyttämöillä. Ja joissakin monologeissa saattaa olla myös lauluosuuksia, joten niiden kautta myös voi törmätä tähänkin ihanuuteen, että saa nauttia myös musiikista.

Teatteri on täydellinen nautinto monesti ilman illallista, mutta sen kautta esitykseen tulee jokin toisenlainen ja uusi näkökulma. Hyvin tehty kolmen ruokalajin illallinen vie aikaa ja siitä on nautittava kaikessa rauhassa. Hyvien ruokajuomien sävyttämänä se on täydellinen osa teatterinautintoa.

Teatteriravintolat ovat osa kulttuuria. Teatterin väliajalla on totuttu nauttimaan drinkki tai kuppi kahvia pienen makean palan kanssa. Illallinen on paljon enemmän ja samassa voi seurata jopa esitystä. Yleensä jopa pöytätilat on järjestetty niin, että ravintolan estradille on suora näkyvyys. Kumpi sitten onkaan suurempi nautinto, illallinen vai teatteri, sitä on vaikea sanoa etukäteen tai ainakaan kenenkään puolesta. Tämä nautinto on jokaisen koettava henkilökohtaisesti.