Se kuplii kiehtovan kuohuvasti ja musiikki soljuu eteenpäin houkuttavasti. Juuri musiikki on tehnyt Lepakosta klassikon, joka elää edelleen. Näyttämöllä on elämää, iloa, liikettä sekä väriä ja se kaikki tulee esille Straussin wieniläisvalssin upealla kepeydellä. Tapahtumat ovat tunteikasta musiikkia, ihanan kepeää tanssia, romansseja sekä ajatusta, että kavala maailma on jossakin todella kaukana. Lepakko ooppera tai siis operetti on todella houkuttava ja juuri sellainen, että se on ainakin kerran elämässä nähtävä.
Operetti eikä Lepakko ooppera
Juoneltaan Lepakko ei ole kovin kaksinen, mutta on kokonaan samppanjan syytä, että tapahtumat etenevät kummallisesti ja kaikki päätyvät vankilaan. Siitä seuraa loppuselvittely, jossa huomataan, että liiallinen juominen sai aikaan väärinkäsityksen toisensa jälkeen ja niihin sekaantuivat oikeastaan kaikki henkilöt. Teos on jo vanha, mutta siitä voi löytää vuosi toisensa jälkeen aina uusia piirteitä. Sen kantaesitys oli Wienin teatterissa jo vuonna 1874.
Operetti on juuri sitä, mitä Lepakko esittää. Sen pitää olla tanssia, joka on hilpeää, musiikki voi olla tunnerikasta sekä tapahtumat toisensa perään ovat hauskoja sekä romansseja syntyy toinen toisensa jälkeen. Sitä esitetään kuin huomisesta ei olisi lainkaan huolta. Operetin idea onkin se, että kaikki ovat onnellisia eikä kavalasta maailmasta ole tietokaan. Operettiteatteri on aina jäänyt oopperan varjoon, koska se on osin koettu liian kevyeksi.
Operetti on hurmaavaa
On vähän sääli, että operetti aikanaan jäi muun musiikkiteatterin ja oopperan jalkoihin eikä se päässyt kehittymään samalla tavoin kuin sen olisi voinut sallia. Oopperan säveltämisestä tuli tavoitteellisempaa eikä kukaan halunnut tehdä operetteja kuten Straussin aikana. Mutta toisaalta vanhat operetit ovat edelleen voimissaan. Niistä löytää uudelleen esitettyinä aina uusia piirteitä ja ne vetoavat katsojiinsa kerta toisensa jälkeen. Onneksi myös Helsingissä Oopperabaletti järjestää silloin tällöin myös operettiesityksiä.